Soveltava alppihiihto

Soveltava alppihiihto antaa mahdollisuuden laskettelun riemuun ja iloon, vaikka sinulla tai perheenjäsenelläsi on jokin liikuntaa rajoittava vamma tai sairaus. Ammattitaitoiset soveltavan alppihiihdon opettajamme sekä apuvälineet mahdollistavat tämän. Pääset kokemaan kanssamme uusia elämyksiä ja oppimaan uutta pystylaskemisen tai kelkkalaskemisen avulla. 

Rukan hiihtokoulun soveltavan alppihiihdon tunnit ovat aina yksityisopetusta, jossa otamme huomioon jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet ja toiveet.

Opetus räätälöidään yksilöllisten tarpeiden mukaan

Jotkut tarvitsevat apuvälineitä aina, osalle riittävät opettajan neuvot ja ohjeet. Laskettelijat, joilla on tasapainovaikeuksista tai heikko lihasvoima, voivat hyötyä pystylaskettelun opettajan tuesta tai erillisestä tuki-ohjaimesta. Esimerkiksi pyörätuolia käyttävät henkilöt tarvitsevat laskemiseen laskettelukelkkaa.

Kelkkatunnilla otamme mielellämme myös laskutaitoisen huoltajan tai kaverin tunnille mukaan ja opastamme hänelle avustajan tarvitsemat perusteet kelkkalaskemisessa. On tärkeää, että myös perheenjäsenet, kaverit, henkilökohtainen avustaja tai opas saavat opetusta siihen, kuinka rinteessä voi laskea erityistä tukea tarvitsevan ihmisen kanssa. Näin laskettelusta voi tulla yhteinen harrastus!

Varaa opetus ajoissa

Varaa opetus mahdollisimman ajoissa sähköpostitse hiihtokoulu@ruka.fi tai soittamalla 0400101635. Näin voimme varata soveltavaan alppihiihtoon perehtyneen opettajan sekä tarvittavat välineet käyttöösi. 

Opetuksessa painopisteet valitaan jokaiselle oppilaalle sopivalla tavalla ja rytmillä. Kerro toiveistasi ja erityistarpeistasi hiihdonopettajalle, joka ottaa sinuun yhteyttä ennen oppituntia. Yhdessä voitte suunnitella tarpeitasi vastaavaa opetusta.

Rukan hiihtokoululla on käytössään Bi-Ski-kelkka (aikuisten), jonka voi vuokrata opetustunnin ajaksi tai omaan käyttöön. Varaa ajoissa Bi-Ski-kelkka niin opetus- kuin omaan käyttöön.

Tutustu myös hiihtokoulun varaus- ja peruutusehtoihin.

Hinnasto

50min soveltava pystylaskeminen 56 €
1h 40min soveltava pystylaskeminen 112 €
1h 40min soveltava kelkkalaskeminen, sis. halutessa avustajan opastuksen kelkan ohjaamiseen 112 €
Bi-ski kelkan vuokraus opetuksen ajaksi 17 €
Bi-ski kelkan vuokraus omaan käyttöön; klo 9.30-13 / klo 13-16.30 34 €

Yhteydenottolomake

Opetuskieli